Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Punainen Risti
09.01.2010 - 20:00

Sainpa viimein aikaiseksi suunnittelemani pikaraportin ensimmäisestä valokuvakirjastani (muistutuksena toimi välillä myös Halo efekti omalla raportillaan Ifolorin kirjasta).

Kotipizzalta oli viime vuonna odottamassa joku kampanja-kuponki tictacphoto.com -paikkaan, mutta siellä jo melkein vuosi sitten luvattiin mac-version olevan tulossa syksyllä. Eipä sitä kyllä näy vieläkään, joten pitäkööt tunkkinsa.

Kuvien valitseminen ja läpikäynti oli se työläin vaihe - miten valita n 2100 kuvasta (plus anopin kamerassa vajaa 300) se 80 joka kirjaan tuli. Kirjat olivat joululahjaksi, joten viime tinkaan lipsahtamisen takia valitsin kotimaisen Turun Sanomien tulostuspalvelun.

Ohjelma oli helppo käyttää, mutta osan asioista hoksasin vasta loppuvaiheessa - esim alareunan asetelmat ovat vain valmisvaihtoehtoja, niitä voi täysin vapaasti muokata. Ao ruudunkuvassa näkyy kuvissa punaiset huutomerkit, koska poimin kuvat varta vasten tekemästäni kansiosta vasta tänne ja nyt niitä ei tietysti enää löydykään. Eli uudestaan tekien poimisin ne nyt vasemman reunan valikkoon oikeista paikoistaan, niin jälkikäteenkin avattuna kuvakirja toimisi oikein.

Vasemmassa reunassa on siis mukaan poimitut kuvat. Yläreunassa jo rakennetut sivut, alareunassa asettelupohjia yms ja keskellä varsinainen sivun rakentamisalue. Oikean reunan valinnoissa säädetään tarkemmin valitun kuvan kehystä, kallistusta jne. Esikatselun aloitusefekti oli tyylikäs. ^_^

Kanteen tai päätyyn ei saa mitään tekstejä, vaan kansivaihtoehdot ovat musta, musta aukollinen ja harmaa. Oma valinta osui aukolliseen ja ensimmäisen sivun kuvan valitsin niin, että päivänsankari ja Pietarin kirkko kurkkaavat sieltä reiästä.

Kautta kirjan tuli käytettyä kuvien oletusmuotoa eli valkoista kehystä ja selvästi näkyvää varjoa + pientä kallistusta. Kuvia käsitellessä lisäsin kaikkiin kuviin kontrastia ja käsittelin ne melko kirkkaiksi, koska luin jostain, että kirjoissa yleensä värit jäävät tummemmiksi, kuin mitä ruudulta näyttäisi.

 

Pyöreä kehys oli myös valikoimissa ja sitä käytin yhteen kuvaan, ettei mene liian sekavaksi.

TS-tulostuksen sivulta löytyy kyllä hinnastokin, mutta epäloogisesti vasta siltä sivulta, josta ladataan teko-ohjelma. Peruskirja (vaaka A4) on 30e ja sillä saa 20 sivua. Lisäsivut on 50snt ja toimitus 6,5e (kolmesta kirjasta jo antoivat kohtuualennuksen).

Toimitus oli ripeää, sunnuntai-iltana myöhään lähetetty kirja oli tullut Vaasaan keskiviikkona ja torstaina sen kävin postista noutamassa.

Kirjan laatuun ollaan kyllä tyytyväisiä, mutta vertailun vuoksi ajatus on nyt ollut testata vielä ulkomainenkin vaihtoehto - ehkä Blurp.com jota ainakin oli jossain kehuttu, tukee mäcciä ja näkyi kuvakirjapalvelujen vertailusivulla (ja toinen vertailu jossa Blurp pärjäsi paremmin).
 

lepis kirjoitti 10.01.2010 - 09:26
Hyvä infopostaus. Jospa tässä vielä saisi sellaisen kukkakuvakirjan värkätyksi.
TeeTee kirjoitti 10.01.2010 - 14:29
Minä teetin Ifolorilla joululahjaksi A4-kokoisen valokuvakirjan "yhteisestä menneisyydestä" erään ystäväni kanssa. Sieltä löytyy kuvia lapsuudesta aina tähän päivään saakka. Koska on henk.koht. kuvista kyse, en voi julkaista kirjasta ottamiani kuvia netissä, mutta voin sanoa, että olin (samoin kuin hänkin) erittäin tyytyväinen kirjaan ja sen laatuun. Olisin saattanut olla jopa tyytyväisempi, jos olisin käyttänyt aikaa ihan oman layoutin tekemiseen, mutta tällä kertaa kiireen vuoksi valitsin valmiit pohjat.

Turun Sanomien palvelusta en tiennytkään! Ehkä kokeilen sitä seuraavaksi, sillä ainahan on hyvä "vetää kotiinpäin"! ;D
Timoitte kirjoitti 10.01.2010 - 18:15
Lepis, kiitos. Vaikka itse ollaan siirrytty paperittomaan valokuvaukseen, niin kyllä tuo kirja on kuitenkin selvästi helpompi tapa näyttää kuvia. JA siihen tulee valittua ne parhaimmat, niin on kätevämpi esitelläkin.

Teetee, mullakin tuli valittua privaattisyistä kuviin vähän tuollaisia anonyymimpiä kuvia. Ei kai se valmis layout välttämättä huono oo, kun niitä muita kirjoja ei siinä kuitenkaan liikaa näy. TS-tulostuksella ei taida kovin pitkään tätä vielä olla ollut kun itselleni oli tilauksen nro 64. :-)


Nyt muuten näkyi uudessa Tiede-lehdessä kokosivun mainos paikasta Kuvakirjaksi.fi jossa saa lehden sivulta löytyvällä koodilla 20% alennuksen A5-kirjasta. Ja siellä on myös mäc tuettuna. :-)
Obeesia kirjoitti 18.01.2010 - 13:17
Olen tehnyt Ifolorin systeemillä kaksi valokuvakirjaa, kolmas on tilattuna.

Muuten olen tyytyväinen, mutta pitäisi olla enemmän tilaa teksteille. Kaipaisin kokonaisia tekstisivuja, koska suvun kuviin olisi mukava liittää sukupuita yms. mielenkiintoista.

Suunnittelen kirjaa jokaiselle lapselleni. Sitä varten pitäisi hankkia diaskanneri, koska ainakin 15 vuotta kuvasin vain dioille. 1970-luvun paperikuvat ovat osin punertuneet, mutta niistä on vielä negat tallella.
Timoitte kirjoitti 18.01.2010 - 19:29
Obeesia, tuossa pitäisi ainakin kokonaisenkin tekstisivun tekeminen onnistua. Sen kuvalaatikon saa vedettyä mihin haluaa - tosin itse kokeilin vain suunnilleen lauseen pituisia juttuja joten en osaa sanoa onko jotain pituusrajoituksia.

Mullakin on ollut mielessä skannerihommat, kun niitä vanhoja valokuvia on vain paperilla tuolla jossain laatikoissa ja kansioissa, eikä niitä tuu katottua sieltä koskaan.
Anni kirjoitti 23.04.2012 - 20:11
Suosittelen: http://www.photobox.fi/shop/photobooks/a4window. Kuvien taitto (sivujen layout ja mitä kuvia milläkin sivulla) toimii puoliautomaattisesti ja painojälki on mainio. Tämä on valintani myös seuraaville valokuvakirjoille. :)
Timoitte kirjoitti 23.04.2012 - 21:03
Moi Anni ja kiitos kommentista tänne historiaan!

Itse asiassa tein tuon jälkeen yhden kirjan Photoboxilla kun sattui hyvä tarjous kohdalle. Nyt on ostettuna toinen alekirjapaketti ja sen aloitusta oon jo pari kuukautta yrittänyt saada aikaiseksi - kunhan se eräpäivä lähestyy niin sitten rupeaa olemaan pakko itseä niskasta tarttua.

Itsekin olin ihan tyytyväinen tuohon vaihtoehtoon. Kuulin vain jostain ja itsekin tein niin, että kuvat kannattaa olla kaikki käsiteltynä ennen kirjan kokoamista koska muuten tulevat helposti liian tummina. Tuo käsittely ja kerääminen vain on niin työlästä että vielä on riittänyt tekosyitä siirtää asiaa koko ajan eteenpäin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Sekalaisia ihmettelyjä elämästä, kaikkeudesta ja kaikesta muusta sellaisesta.

Naputtelijana 47-vuotias uudelleenavioitunut kaksilapsinen it-alan scifi / matkailu / leffa / tiede / tietokone / valokuvaus / avaruus / kaikki-mahdollinen -intoilija.

Päivän kuva löytyy osoitteesta: http://www.blipfoto.com/timook

Sähköpostia voi lähettää gmailiin tunnarille optimo65

Omakuva

Optimismia blogilistallesi

Lisää optimismia Blogilistallesi
Klikkaamalla yo kuvaa tämä blogi lisätään suosikkilistallesi

Alla nappi RSS-syötteen tilaamiseen esim Google readeriin:

Hakutoiminto
Google

NetistäTästä blogista
Flickr-kuviani
www.flickr.com
TimoOK's photosMore of TimoOK's photos
Kävijälaskuri
Kävijät 1.5.2006 klo 00 alkaen
Kävijälaskuri
Ilmainen laskuri
Seuraamiani blogeja

Blogi/muita tilauksiani on Googlen readerissä 'nyt' yli 300 ja lista on eläväinen, joten en edes yritä enää ylläpitää listaa.

Klikkaa itsesi Blogilistalle satunnaiseen blogiin.

Jäsenyydet

 

Creative Commons
Creative Commons License

This work is licensed under a Creative Commons Attribution - Noncommercial - No Derivative Works 2.5  License.

Tämä blogi on 'Nimi mainittava - Ei jälkiperäisiä teoksia - Ei kaupalliseen käyttöön 2.5' -lisenssillä. Lisätietoja yo linkin takaa.

eXTReMe Tracker


Taistele Spammia Vastaan! Klikkaa t�t�!