Uudessa Tähdet ja Avaruus-lehdessä oli kaiken muun lisäksi opettavainen artikkeli avaruustutkimuksen puolivakavasta vastineesta Murphyn laeista - Akinin lait, joista moni sopii melko suoraan muuhunkin elämiseen.

7. Minkä tahansa suunnitteluprosessin alussa henkilö, joka eniten haluaa olla pomona, ei todennäköisimmin ole siihen pätevä

10. Kun olet epävarma, arvioi. Hädässä arvaa. Mutta muista palata alkuun ja korjata sotku, kun oikeat numerot selviävät.

12. Koskaan ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeata ratkaisua. Aina on kuitenkin olemassa useita vääriä.

Artikkelissa kerrottiin esimerkkejä kalliiksi tulleista mokista. Esim 2003 naapuriryhmä oli lainannut sateliitin telineestä 24 pulttia dokumentoimatta asiaa, oma ryhmä taas ei ollut tehnyt tarkastusta, koska samat kohdat oli todettu jo 2pv aikaisemmin kunnossa olevaksi ... seuraus: 110 miljoonan euron vahinko sateliitin romahtaessa lattialle.

Ja 29 vuotta tapahtumisen jälkeen paljastettiin Neuvostoliiton avaruustutkimuksen suurin onnettomuus vuodelta 1960. Kiireen takia raketin laukaisussa oli paineltu vääriä nappeja, toinen vaihe käynnistyi jo maassa ollessa ja räjäytti koko aluksen ... ehkä jopa 200 kuollutta, mukana hankkeen päällikkö kutsuvieraineen suojabunkkerissa.