Päivä pääkonttorilla Helsingissä päättyi taas Subwayltä reppuun ostetun iltapalan kautta kamerakierrokselle - Vaasassa kokeilin jo raw- ja panoramatoimintoja ja nyt taas kiertelin ihan vain kuvaamisen ilosta. Olympus alkaa vähitellen tuntua tutulta ja ihan hyvältä hankinnalta; IXUn kanssa on välillä tullut mieleen, että siinähän on kaikki tarvitsemani, mutta nyt zoomaillessa taas löytyi perustelut Olyllekin. Paikkansa on molemmilla!

En ollutkaan ennen kiertänyt Kasvitieteellisen puutarhan ympäri, sieltä löytyi monta kuvattavaa kohtaa, mutta kaikki esitettäväksi valitut ovat Tuomiokirkon ympäristöstä. Kirkon viereinen rakennus jakoi taivaan ovelasti kahtia.

Sky breaker

Seuraava ei ollut kuvana mitenkään loistava, mutta pitkä suora katu ja tuo torni sen päässä on jotenkin mieleen. Onneksi muistin poistua keskeltä katua ennen näitä tulijoita.

Straight to the tower

Säätytalokin sai kasvot.

Building ornaments

Ja pitäähän olla kuva Tuomiokirkostakin... tomera ukko, oikea avainhenkilö!

A key person