Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Punainen Risti
14.12.2007 - 20:15
Kiire-aiheesta tuli ensin mieleen ottaa jokin rauhallinen kuva ja käyttää siinä ei-käännöstä, vauhtiviivojakin olisi löytynyt monesta hämärällä otetusta kuvasta, mutta ajattelin tsekata vielä.

Viime vuonna vietettiin Vaasassa 400-vuotisjuhlavuotta ja yhtenä esityksen aiheena oli 1852 tapahtunut Vaasan palo, jossa nykyisen Vanhan Vaasan kohdalla siihen asti ollut kaupunki paloi lähes kokonaan - tulelta säästyi kirkko ja kaksi isoa taloa.

Show continues

Tuolloin on varmasti ollut melkoinen kiire koko väestöllä, onneksi nykyään palot saadaan pidettyä aisoissa. Näytöksessä raunioiden vastakkaiselle pellolle oli rakennettu puusta kulissikaupunki ja dramatisoidusti joku renki sen vahingossa sitten sytytti palamaan. Kuten takkaa sytyttäneet tietävät, niin tuli ei helposti syty silloin kun tarvitsisi ja tuollakin palomiesten piti käydä auttamassa, vaikka keli oli hieno ja kuivattua heinääkin kasoittain.

Samalla heitin Flickriin muutaman muunkin kuvan tuolta juhlapäivältä ja taiteiden yöstä.

lepis kirjoitti 14.12.2007 - 21:29
Taitaa olla kiireistä pahimpia. Hyvä oivallus.
Timoitte kirjoitti 14.12.2007 - 23:15
Kiitos Lepis!
V kirjoitti 15.12.2007 - 09:18
Tuntuu tosiaan ihmeelliseltä, että tuli voi syttyä itsestään vaikka kuinka hienosta ja vaivaisesta alusta - eikä aina tarvitse edes sitä alkua - kun tietää miten vaikeaa tulen sytyttäminen voi joskus olla jopa varta vasten sille luotuun suotuisaan ympäristöön, esim takkaan!

Tämä oli hyvä kuva, ja oivallus.
helanes kirjoitti 15.12.2007 - 11:16
Joskus nuorra miessä kokenut. Nostin pianoakin kuin tyhjää vaan. Jos muuten olisi käsketty, en varmasti olisi jaksanut.
Kyseessä oli kotini, joka samalla oli voimalaitos muuntajatorneineen. Palo alkoi tornista.
Timoitte kirjoitti 15.12.2007 - 12:14
V, nimenomaan. Itse en ole mikään hurja takkatulifani, mutta vaimo aina tilaisuuden tullen tykkää. Ja aina ihmetellään, miten se voi olla niin vaikeaa.

Helanes, onneksi kuitenkin pääsitte kaikki kai pois!? Itselläni lähimpänä on lapsuudenkotini palaminen viime toukokuussa, nuorempi veljeni on siellä tilanpidossa isääni seuraamassa ja nyt ensi toukokuussa on uusi talo valmis.
Tappari kirjoitti 15.12.2007 - 18:14
Mielenkiintoinen kuva. Hyvä!
Timoitte kirjoitti 15.12.2007 - 21:39
Tervetuloa Tappari ja kiitos kehusta! Mielenkiintoinen kotisivu sulla, se jokikellunta olis varmaan hauska kokemus.
Katili kirjoitti 16.12.2007 - 18:49
Tosiaankin, siinä ei ketjussa aikailtu tai kylä paloi.
Timoitte kirjoitti 16.12.2007 - 23:48
Ja mahtoi harmittaa, kun se lähes kokonaan sitten tosiaan paloikin. :-/
Meripilvi kirjoitti 17.12.2007 - 13:46
Kiire ja suu hymyssä? Kiva että voi olla tuonkin näköistä kiirettä, edes teatterissa!
Timoitte kirjoitti 17.12.2007 - 15:36
Kieltämättä vähän ristiriitaista kuvassa tuo hymyilevä kiire... eivät ehkä eläytyneet näyttelemäänsä tilanteeseen ihan täysillä.
jonna kirjoitti 29.12.2007 - 19:20
Hellurei toveri!
Nyt on avattu uusi haastesivusto. Haasteet koostuvat aiheista josta olisi tarkoitus ottaa valokuva kahden viikon sisällä.

Sivuston tarkoituksena on, kuten muillakin haastesivustoilla, kertätä yhteen joukko saman harrastuksen omaavia ihmisiä, yhteisen harrastuksen kehitykseksi sekä rakentavien kommenttien saamikseksi ottamistaan kuvista.

Sivusto aloitti toimintansa vasta tänään, vaikkakin ideana tämä on pyörinyt kauan mielessäni. Toivottavasti tämä pieni ja vaatimaton sivusto nimeltään "inspiring picture" tulee saamaan tuulta siipiensä alle ja ihmiset tutustuisivat tutustumisen arvoisiin ihmisiin sivuston kautta.

Tervetuloa, jos ei muuta, niin ainakin kommenntia sivuille saa tulla antamaan :) !

http://www.freewebs.com/inspiringpicture

Onnea valokuvaushetkiisi!
<3 = Jonna, hiliputin@gmail.com
Timoitte kirjoitti 30.12.2007 - 19:31
Kiitos tiedosta Jonna! Pitääpä tutkia ja katsoa josko löytyy osallistujakuva.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Sekalaisia ihmettelyjä elämästä, kaikkeudesta ja kaikesta muusta sellaisesta.

Naputtelijana 47-vuotias uudelleenavioitunut kaksilapsinen it-alan scifi / matkailu / leffa / tiede / tietokone / valokuvaus / avaruus / kaikki-mahdollinen -intoilija.

Päivän kuva löytyy osoitteesta: http://www.blipfoto.com/timook

Sähköpostia voi lähettää gmailiin tunnarille optimo65

Omakuva

Optimismia blogilistallesi

Lisää optimismia Blogilistallesi
Klikkaamalla yo kuvaa tämä blogi lisätään suosikkilistallesi

Alla nappi RSS-syötteen tilaamiseen esim Google readeriin:

Hakutoiminto
Google

NetistäTästä blogista
Flickr-kuviani
www.flickr.com
TimoOK's photosMore of TimoOK's photos
Kävijälaskuri
Kävijät 1.5.2006 klo 00 alkaen
Kävijälaskuri
Ilmainen laskuri
Seuraamiani blogeja

Blogi/muita tilauksiani on Googlen readerissä 'nyt' yli 300 ja lista on eläväinen, joten en edes yritä enää ylläpitää listaa.

Klikkaa itsesi Blogilistalle satunnaiseen blogiin.

Jäsenyydet

 

Creative Commons
Creative Commons License

This work is licensed under a Creative Commons Attribution - Noncommercial - No Derivative Works 2.5  License.

Tämä blogi on 'Nimi mainittava - Ei jälkiperäisiä teoksia - Ei kaupalliseen käyttöön 2.5' -lisenssillä. Lisätietoja yo linkin takaa.

eXTReMe Tracker


Taistele Spammia Vastaan! Klikkaa t�t�!