Odotin Crash-elokuvasta yhtä synkkää kokemusta kuin mitä jokin aika sitten katsottu Paha maa mielestäni oli. Yhtäläisyyksiä kuitenkin löytyi - molemmissa tarina kertoi muutamasta keskushenkilöstä ja miten heidän kohtalonsa kietoutuivat yhteen. Kaikille ei käy hyvin, mutta onneksi ihmiset oppivatkin jotain.

Crashissä ihmisten ongelmat pyörivät lähes pelkästään rasismin ympärillä - katkeruus omasta tilanteesta sai simputtamaan ulkoisesti paremmin pärjääviä eri värisiä. Joku filosofoi rasismia ja sitten omalla toiminnallaan ruokki huomaamiaan epäkohtia isommiksi jne jne.

Ohjaaja oli saanut alkuidean elokuvaan jouduttuaan itse autokaappauksen uhriksi. Crash löysi rasismista monta näkökulmaa ja 'syylliseksi' tuli mielestäni sama, jonka Bowling for Columbine loppupäätteli, eli että amerikkalaisten aseongelman takana on pelko. Ratkaisuna amerikkalaisille en näe muuta kuin tiukentaa asekontrollia ja lisätä sitä 'sosialistista' eurooppalaistyylistä valtion tukea elintason tasoittamiseksi - noillakin tilanteen korjaantuminen kestää kauan.

Itse elokuva olikin loppujen lopuksi valoisampi kuin alkunsa vihjasi, lopputunnelmaksi jäi optimistinen fiilis, eli vaikka ihmiset toimii väärin, niin ehkä meillä on vielä toivoa. Kannattaa katsoa!

Lisää leffa-arvosteluja Crashistä löytyy arvostelut.netistä.