Nolostuttavan kauan kesti, mutta nyt 9.2. tein tuon viime toukokuussa bloggaamani narujalustan - osat maksoivat 0,5 eeron tietämillä ja aikaa kului eniten osien hakemiseen kaupasta.

Seuraavaksi piti saada aikaiseksi testaus ilman ja jalustan kanssa, tarvittiin hämärää ja kamerakin mukaan; sitten vain ISO-arvo pieneksi ja näpsimään. Tilaisuus ja asian muistaminen kohtasivat Heurekan käyntini jälkeen Mannerheimintiellä ('jos vielä luulet, että täs on mieltä, niin löydät mut ...'). gsmile.gif

Downtown Helsinki in the dark

Testikuvia otin IXUlla ensin kuusi ilman ja sitten kuusi narulla. Aikomus oli laittaa tänne vertailukuvat kummastakin ryhmästä, mutta silmämääräisesti satseista ei oikeastaan löytänyt eroa, joten ohessa narujalustakuvista paras.

Kenties 'narulliset' olivat keskimäärin hiukan parempia, mutta useampi otos vakaajan avulla näyttää hoitavan asiaa suunnilleen yhtä hyvin. Tosin nyt huomasin, että ISO-arvo oli näissä vain 100, vaikka kameran tarkin olisi 80. Tuolla olisi ehkä saanut selvempää eroa aikaiseksi, pitää muistaa testata joskus lisää.

Narujalustasta taitaa siis olla enemmän hyötyä kameroissa, joissa ei ole kuvanvakaajaa. Mutta vielä en menetä toivoa, vaan teen jossain vaiheessa uuden testin - niitä ei vain viitsi ihan tylsään kohteeseen tehdä, joten odotellaan tilaisuutta.