Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren
huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi.
Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat
yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan
sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia.
Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida
Kroatiassa kiinnitetään läheisten kuoleman vuosipäivinä muistokirjoituksia näkyville, tässä torin laidalta kirkon nurkalta tiedote konsertista, sekä kolmen edesmenneen muistaminen. Aiheesta löytyikin tuosta jo kuoleman ehdottomuus ja Titanic, naulaaminen, mustavalkoisuus ja sanat.
