Isot numerot ovat välillä hankalia Yykaakoo4:ssä. Esimerkiksi tämän kertainen 25 ei tuntunut näkyvän missään, etsiskelin jopa pvm/klo-aikojen mukaan (esimerkiksi viimeisenä puolena vuotena olen ottanut kolme tallelle jäänyttä kuvaa, joiden ottohetkellä kellon aika on ollut 13.25.25 ... )

Ceiling art in exit hall

Kari jo keksi kadunnumerosovelluksen, mutta mieleen tuli seuraavaksi vuodet. Tänä vuonna syyskuun alussa on 25 vuotta siitä, kun aloitin Vaasan kirjastossa tilapäisenä järjestelyapulaisena vuoden pestin.

Kirjastorakennus on täysin uusittu ja nyt ensimmäisessä työskentelykohdassani (kirjojen lainaus/palautustiski) ei ole edes lattiaa, vaan ulosmenoaulan vasemman puoleinen seinälamppu. Tänään oli Lainan päivän kunniaksi kirjastossa toimintaa ja vaihdettiin taas kuulumisia Irman kanssa, joka oli tuona ensimmäisenäkin päivänäni paikalla ja opetti maalaispoikaa.

Flickristä (jonne pääsee kuvaa klikkaamalla) löytyy jokunen muukin tänään otettu kuva Vaasan kirjastosta - ovat kuvina parempiakin kuin tämä, mutta tässä on enemmän nostalgiaa.