Osui taas kohdalle erittäin vaikuttava kirja - Alan Weismann: Maailma ilman meitä (tuosta sivulta löytyy myös mallikatkelma kirjasta).

Kattavasti asiasta kertoo tuolta esittelysivulta lainattu teksti:

" Maailma ilman meitä on ajatusleikki siitä, mitä maailmalle tapahtuisi, jos ihmiskunta häviäisi. Mitä tapahtuisi seuraavana päivänä, mitä viiden päivän, kuukauden, vuoden, sadan, tuhannen tai miljoonan vuoden kuluttua?

Alan Weismanin mukaan jo lyhyessä ajassa asvalttitiet rakoilisivat, talot murentuisivat ja luonto alkaisi vallata tilaa. Linnut pesisivät raunioissa ja ketut partioisivat kaduilla. Sähköntuotanto loppuisi, merenpinnan alapuolella olevat metrot tulvisivat, ydinreaktorit sulaisivat, ja lopulta, tuhansien vuosien kuluttua alkaisi jääkausi, joka peittäisi valurautapatamme, hajonneet ydinkärkemme sekä barbin poikaystävineen.

Maailma ilman meitä käsittelee parikymmentä eri aihetta ihmiskunnan katoamisen jälkeen. Kirjan teemoja ovat mm. sademetsät, kulkutaudit sekä sotien vaikutus ekosysteemiin. Faktoihin pohjautuva kertova tietoteos näyttää mahdollisen tulevaisuuden maailman, jossa luonto alkaa pikku hiljaa parantaa itseään, kunnes pitkä sammal liehuu puiden oksilla ja sudet puikkelehtivat metsän pimennossa."

Huolestuttavaa oli muun muassa muovin tilanne maapallolla, mitättömän pienen poltetun muovin osuuden jälkeen kaikki viimeisen 50 vuoden jälkeen valmistettu muovi on edelleen olemassa. Se katoaa näkyvistä jauhautumalla pienemmäksi, mutta olemassa se on silti - nyt vain pieneliöiden suupalan kokoisena. Ja kerääntyy isompiin eliöihin.

Esimerkiksi kuorintavoiteet (paitsi ne harvat 100% luonnontuotteet) sisältävät pieniä muovirakeita, jotka on tarkoituskin huuhtoa viemäriin. Nuo ja kaikki muu ajautuvat meriin - jossa ne vähitellen keräytyvät laatoiksi. Seitsemästä muovilaatasta suurin on Tyynenmeren keskellä ja se on lähes Afrikan kokoinen. Tuolla alueella on muovia kuusi kertaa enemmän kuin kasviplanktonia.

Linnuilla alkaisi sentään mennä vähän paremmin (paitsi mahaan kertyvä muovi), nykyään esim USAssa n. 100 miljoonaa lintua kuolee ikkunoihin tai mastoihin lentäessään ja metsästyksessä menee 120 miljoonaa. Tornien valot sammuisivat muuttovaistoa sekaamasta ja lasitkin kohta hajoaisivat, mutta ihmisten kadottua kissat jäisivät tänne - esimerkiksi joka vuosi Wisconsinin maaseudulla kotikissat tappavat vähintään 7,8 milj mutta todennäköisesti jopa 219 miljoonaa lintua.

New Yorkin metrot tulvisivat päivässä - esimerkiksi yhdellä Brooklynin metroasemalla tulee koko ajan kolme kuutiota pohjavettä minuutissa ja se pitää pumpata pois. Saarella kun ei ole paljoakaan maata mihin sade imeytyisi, niin se pitää poistaa pumpuilla alimmilta tasoilta. Ja viemärit ovat ylempänä kuin metrotunnelit. 

Ydinvoimalat alkaisivat paukahtelemaan muutamassa viikossa, kun jäähdytinveden kierto lakkaisi veden haihduttua tai pumpun mentyä rikki. Ydinkärjet säilyisivät miljoonia vuosia paikoillaan ja suojakuoret rikkoutuisivat muutamassa tuhannessa vuoressa, minkä jälkeen plutoniumia olisi avoimena kohtalona epäonnisille paikalle tuleville eläimille.

Kiinnostavia tietoja oli, että Britanniassa on Rothamstedin kartanossa koetila, jossa on vuodesta 1843 saakka talletettu lasipulloihin säännöllisesti joka vuosi maanäytteitä eri tavoilla lannoitetuista pelloista. Sieltä on saatu selville miten raskasmetallit yms ovat lisääntyneet maassa jo tuolloin.

Monenlaista huolestuttavaa ja kiinnostavaa tietoa löytyi tästä kirjasta, jonka Time-lehti oli vuonna 2007 valinnut vuoden tietokirjaksi. Optimistin pitää tietää tosiasiat, että niille voi jotain yrittää tehdä - eli suosittelen tätä kirjaa!