Kameran paino on pitkän päälle niskasta roikottaen ikävä. Vielä raskaampaa kalustoa kantava kaveri kertoi käyttävänsä rannehihnaa, jollaisen tilasinkin Kiinassa työskenneelta osastolaiselta.

Tuo vain ei sopinut Sonyn kiinnittimiin, joten jäi testaamatta tositilanteessa (koko kahdeksan euroa meni hukkaan, mutta ehkä vielä joskus sillekin on käyttöä). Ruuvi tietysti menee kameran pohjaan, mutta toinen osa kuuluisi siihen toiseen niskalenkin pidikkeeseen ja siihen ei mahtunutkaan.

Nyt kuitenkin tämä olkarengashihnan ohje ratkaisi ongelman (toinenkin ohje näkyi, mutta se on mielestäni epäselvempi). Yleensä kaikki rakentelu kestää kauan, mutta nyt muistin kauppareissulla asian ja hain käsityökaupasta kolme solkea ja hihnaa, jotka sitten olivatkin loppujen lopuksi tarpeettomia.

Jo käytössä olleen - erikseen ostamani kaulahihnan sai kiinnitettyä renkaaksi ja siihen sai kameran firman lahjatavarakaupan ilmaislaatikosta poimitulla pidikkeellä. Testasin jo sitä sunnuntain kuvauskävelyllä ja näin hyvin toimi ( ^_^ sivun loppupuolen kuvat).

Lisäksi tuossa kantaessa oli luontevaa pitää oikeaa kättä kameran päällä suojana ja samalla kamera on vähemmän silmiinpistävä kuin tuossa rinnan edessä roikotettuna.
 

Tarja valitsi perjantaina vuorollaan omista leffoistaan Brünon ja oli taas aika ronskia menoa. Ja hauskaa! Jos piti Sacha Baron Cohenin Borat-elokuvasta, niin tämä käyttää samaa ideaa, mutta nyt vain näytetään miten hämmentyneet amerikkalaiset kohtaavat eurooppalaisen muotitoimittaja-homon.

Sunnuntaiklassikkoon tämä liittyy elokuvan lopussa olevalla musiikkivideolla Rauhankyyhkystä - mukana julkkiksiakin! Sanat kertovat paljon elokuvasta, joten jos näistä loukkaantuu, niin ei kannata elokuvaakaan katsoa (ja sama myös toisinpäin!).

Osui taas kohdalle erittäin vaikuttava kirja - Alan Weismann: Maailma ilman meitä (tuosta sivulta löytyy myös mallikatkelma kirjasta).

Kattavasti asiasta kertoo tuolta esittelysivulta lainattu teksti:

" Maailma ilman meitä on ajatusleikki siitä, mitä maailmalle tapahtuisi, jos ihmiskunta häviäisi. Mitä tapahtuisi seuraavana päivänä, mitä viiden päivän, kuukauden, vuoden, sadan, tuhannen tai miljoonan vuoden kuluttua?

Alan Weismanin mukaan jo lyhyessä ajassa asvalttitiet rakoilisivat, talot murentuisivat ja luonto alkaisi vallata tilaa. Linnut pesisivät raunioissa ja ketut partioisivat kaduilla. Sähköntuotanto loppuisi, merenpinnan alapuolella olevat metrot tulvisivat, ydinreaktorit sulaisivat, ja lopulta, tuhansien vuosien kuluttua alkaisi jääkausi, joka peittäisi valurautapatamme, hajonneet ydinkärkemme sekä barbin poikaystävineen.

Maailma ilman meitä käsittelee parikymmentä eri aihetta ihmiskunnan katoamisen jälkeen. Kirjan teemoja ovat mm. sademetsät, kulkutaudit sekä sotien vaikutus ekosysteemiin. Faktoihin pohjautuva kertova tietoteos näyttää mahdollisen tulevaisuuden maailman, jossa luonto alkaa pikku hiljaa parantaa itseään, kunnes pitkä sammal liehuu puiden oksilla ja sudet puikkelehtivat metsän pimennossa."

Huolestuttavaa oli muun muassa muovin tilanne maapallolla, mitättömän pienen poltetun muovin osuuden jälkeen kaikki viimeisen 50 vuoden jälkeen valmistettu muovi on edelleen olemassa. Se katoaa näkyvistä jauhautumalla pienemmäksi, mutta olemassa se on silti - nyt vain pieneliöiden suupalan kokoisena. Ja kerääntyy isompiin eliöihin.

Esimerkiksi kuorintavoiteet (paitsi ne harvat 100% luonnontuotteet) sisältävät pieniä muovirakeita, jotka on tarkoituskin huuhtoa viemäriin. Nuo ja kaikki muu ajautuvat meriin - jossa ne vähitellen keräytyvät laatoiksi. Seitsemästä muovilaatasta suurin on Tyynenmeren keskellä ja se on lähes Afrikan kokoinen. Tuolla alueella on muovia kuusi kertaa enemmän kuin kasviplanktonia.

Linnuilla alkaisi sentään mennä vähän paremmin (paitsi mahaan kertyvä muovi), nykyään esim USAssa n. 100 miljoonaa lintua kuolee ikkunoihin tai mastoihin lentäessään ja metsästyksessä menee 120 miljoonaa. Tornien valot sammuisivat muuttovaistoa sekaamasta ja lasitkin kohta hajoaisivat, mutta ihmisten kadottua kissat jäisivät tänne - esimerkiksi joka vuosi Wisconsinin maaseudulla kotikissat tappavat vähintään 7,8 milj mutta todennäköisesti jopa 219 miljoonaa lintua.

New Yorkin metrot tulvisivat päivässä - esimerkiksi yhdellä Brooklynin metroasemalla tulee koko ajan kolme kuutiota pohjavettä minuutissa ja se pitää pumpata pois. Saarella kun ei ole paljoakaan maata mihin sade imeytyisi, niin se pitää poistaa pumpuilla alimmilta tasoilta. Ja viemärit ovat ylempänä kuin metrotunnelit. 

Ydinvoimalat alkaisivat paukahtelemaan muutamassa viikossa, kun jäähdytinveden kierto lakkaisi veden haihduttua tai pumpun mentyä rikki. Ydinkärjet säilyisivät miljoonia vuosia paikoillaan ja suojakuoret rikkoutuisivat muutamassa tuhannessa vuoressa, minkä jälkeen plutoniumia olisi avoimena kohtalona epäonnisille paikalle tuleville eläimille.

Kiinnostavia tietoja oli, että Britanniassa on Rothamstedin kartanossa koetila, jossa on vuodesta 1843 saakka talletettu lasipulloihin säännöllisesti joka vuosi maanäytteitä eri tavoilla lannoitetuista pelloista. Sieltä on saatu selville miten raskasmetallit yms ovat lisääntyneet maassa jo tuolloin.

Monenlaista huolestuttavaa ja kiinnostavaa tietoa löytyi tästä kirjasta, jonka Time-lehti oli vuonna 2007 valinnut vuoden tietokirjaksi. Optimistin pitää tietää tosiasiat, että niille voi jotain yrittää tehdä - eli suosittelen tätä kirjaa!

Ehtiminen blogissa on ollut vähän huonoa viime kuukausina, mutta heitetään kuitenkin osallistuja ihan uuteen haastesarjaan Teematiistaihin. Ensimmäinen aihe on itselleni tärkeä, eli Valokuvaus.

Kuvassa ei ole kummempia kikkailuja, vain tänään postista saapunut synttärilahjakirja mulle vieressään toissakesänä hankkimani Sony A300. Tarja sen tilasi kunhan oli ensin vertailtu tarkkaan mitä eri vaihtoehtoja löytyy Elementsin oppaaksi. Siinä yhteydessä huomattiin että books.google.com on erinomaisen kätevä apu valittaessa netistä minkä kirjan tilaisi - esim tämä kirja näin!

Kirjasta löytyi jo heti selaillessa asia, jota pari iltaa yritin googlella ja foorumeilla etsiä - miten saa rajaukseen mukaan kultaisen leikkauksen apuviivat. Hyvältä näyttää!

Kunnon talven kunniaksi Elokuvamaanantaissa on nyt aiheena Cold as ice - Kylmä kuin jää. Nimen puolesta hyvä elokuva olisi ollut Musta jää, josta kuitenkin jo tein merkinnän; siinä sain ylpeillä itse kuvauksista ottamallani aika hyvällä kuvalla Outi Mäenpäästä.

Tähän merkintään valitsin jääelokuvaksi Hokkarihemmot - Blades of Glory, joka on IMDb:n pisteissä ok-tasoisen komedia taitoluistelun hurjasta maailmasta. Will Ferrell ja Jon Heder näyttelevät keskenään tulisesti kilpailevia taitoluisteluneroja, jotka joutuvat lopuksi työskentelemään yhdessä päästäkseen takaisin jäälle.

Elokuvassa ei yritetä mitään syvällistä, vaan harrastetaan välillä melko ronskiakin perushuumoria, joka jotenkin vain toimii. Lisäksi moni oikeasti taitoluistelussa oleva kuuluisuus tekee cameo-virailun elokuvaan.

Siihen iltaan, jolloin haluaa vain harmitonta komediaa: SUOSITTELEN.

Blipfotossa jo näkyy parit kuvat (eilen & tänään) täältä synttärireissulta Kuortaneelta, mutta tässä vielä iltakävelyltä nätti valokoristeltu luminen puska. Ja tänään siis syötiin kakku.

Hyvää jatkovuotta kaikille!   ^_^
 

Yykaakoo4:n haaste on tällä kertaa koko nimen kirjaimien määrä. Itselläni se on 14, mikä tässä Kolin hiihtohissin kuvassa löytyykin (hiukan avustettuna ^_^ ).

Hissillä käytiin alhaalla järven rannassa uimassa ja matkalla sai ihailla erilaisia nykytaideteoksia.
 

Hiihtämään lähdetään, mutta sitä ennen pikaisesti sunnuntaiklassikko esille. Eilen tuli mieleen vanhoja muistellessa Kotka rankki ohutta yläpilveä -bändin kappale Pearl Harbour.

Paljoa en itsekään tiedä heistä, paitsi että ensimmäisen levyn nimi oli yhtä oivaltavan meteorologinen kuin bändin nimikin, eli 'Alavilla mailla hallan vaara'.

Yllättäen suomalaisesta wikistä ei taida löytyä tätä bändiä ollenkaan!?

Samalta bändiltä löytyy myös upea rakkauskappale Minä ja Hän (tuossa jonain '2008-versiona', kun se alkuperäinen versio oli hankalasti yhdessä toisen kappaleen), mutta ihan hyvä tämäkin on.

Lisää hyvää musaa Lepiksen kokoomasivulla.

----

Edit klo 13.41 -  Tuo Minä ja Hän jäi pyörimään päähän, joten lisään sen tähän kuuntelemista helpottamaan:

Oikeastaan nämä omat ongelmat ovat loppujen lopuksi aika pieniä, kun näkee maapallon suhteessa koko maailmankaikkeuteen... Hieno video!

And I had time to participate already to challenge #1 in Collage obsession, where the subject is "worn out". This steelyard is located in an old mill in Ylistaro, where it has been repaired to a museum. The rest parts are from a template of Itkupilli. If you click the picture, you'll see a larger version of it.

Tulikin heti päästyä matkaan uudessa Kollaasi-pakkomielteisten haaste ykkösessä: "kulunut". Puntari löytyy Ylistaron keskustassa museoksi kunnostetusta vanhasta Kriikun myllystä ja punnittavan tädin lisäksi muut osat Itkupillin apuliitekuvasta. Kuvaa klikkaamalla se aukeaa hiukan suuremmaksi.

Lisää kuvia sarjasta löytyy täältä.

More pictures of this meme is here.

Elokuvamaanantain The End -aiheeseen tuli heti mieleen yksi erikoisimmista näkemistäni elokuvista - Memento. Leffa on IMDb:n top250-listalla sijalla 26, eli moneen tämä on iskenyt.

Tarinan erikoisuutena on se, että se alkaa loppukohtauksesta (The End) ja siitä edetään 10-15 minuutin pätkissä ajassa taaksepäin kohti alkua. Kuulostaa oudolta, mutta se tosiaan toimii!

Liikaa paljastamatta voinee kertoa alkutilanteesta, että sankarilta on tapettu vaimo ja samassa rytäkässä häneltä vahingoittui lähimuisti, niin että hän muistaa asiat vain 10-15 minuuttia, mutta yrittää silti sinnikkäästi jäljittää vaimonsa murhaajaa.

Elokuvan on ohjannut Christopher Nolan (myös sen kirjoittanut yhdessä veljensä kanssa), joka on myös Prestige + uusimpien Batman-elokuvien takana. Pääosia näyttelevat Guy Pearce, Carrie-Ann Moss ja Joe Pantoliano.

Erittäin suositeltava leffakokemus!
 

Radio Millenniumissa on myös mainio versio Lauri Tähkän kappaleesta, joka iskee varmaan hyvin Tähkä-faneille. Itse pidin eniten hykerryttävästä videosta ja tietysti huvitti nämä vanhat iskurepliikit, joita vieläkin luulin ajankohtaisiksi.  Tämä jää päähän:

Ja lisää klassikoita Lepiksen kokoomasivulta.
 

Surullista oli ennen joulua lukea tähtitieteilijä Leena Tähtisen kuolleen syöpään marraskuussa; siksi hänen miehensä Chris Flynnin kanssa kirjoittama kirja tuntuikin jotenkin erityiseltä.

Aiheena on Universumin pimeä puoli ja tuosta saikin kunnon pläjäyksen uusinta tietoa. Miten on päätelty että pimeää ainetta ja energiaa on, mitä ne voisivat olla tai selittyisivätkö ne mahdollisesti jotenkin muuten. Samoin kattavasti käsiteltiin mitkä ehdokkaat on jo karsittu pois ja miten niitä tutkitaan.

Nykyinen tähtitiede / kosmologia siis tietää maailmankaikkeudesta viiden prosentin sisällön, loppu 95 % on vielä arvoitus, jota osataan vasta arvailla (hiljan uutisoitiin yksi mahdollinen löydös asiaan). Pimeä aine täyttää 23% universumista ja loput 72% vie pimeä energia, joka on vielä suurempi arvoitus.

Ohessa asiaan haastatelluista henkilöistä kerrottiin mukavia taustatarinoita ja kommentteja. Nopeasti luettava ja hieno kirja, joka taas todistaa ettei kannata tuhlata aikaansa ufojen, parapsykologian yms huuhaan harrastamiseen, kun oikeassakin maailmassa on vaikka mitä kiinnostavia arvoituksia ihmeteltävänä.

Kirjasta lainattua yhteenvetotaulukkoa pimeästä aineesta ja energiasta:

Today's weather was a bit strange - it was -10C and yet there was fog. At least it's change for previous clear sea scenes. At the same I also added more photos of winter-Vaasa to Flickr - clicking this latest photos takes you near those.

Tänään sattui -10C pakkassään kohdalle kuitenkin sumuista. Onpa edes vaihtelua aikaisempiin kirkkaisiin kuviin. Samalla heitin monta muutakin mukavaa kuvaa Flickriin, ylintä kuvaa klikkaamalla pääsee niitten äärelle.

January - Tammikuu

December - Joulukuu

November - Marraskuu

October - Lokakuu

September - Syyskuu

More 12 photos are here.

Lisää 12-kuvaa sarjan kuvia täällä.