Balmoralin kierroksen jälkeen vielä reippaina vaihdoimme vaelluskengät jalkaan ja lähdimme Braemarin lähireittejä kokeilemaan. Lähtöhetkellä kohdalle sattui taas sadekuuro, joten kurkkasimme keskustaa ruokapaikkamielessä läpi ja palasimme lopuksi naapurihotellin pubiin, josta sai sopivaa vatsantäytettä (joka annoksen mainostettiin sisältävän ranskalaisia, joten lasagnelautasenikin reunassa niitä oli mukava kasa ).

Valittu reitti (Creag Choinnich, tuo kohta nro 4) oli vain vajaat kaksi kilometriä suuntaansa, mutta nousua matkalla tuli useampi sata metriä, joten ihan mukava iltakävely menomatkalla sateenvarjon alla. Huipulla sade ohitti meidät ja toiselta puolelta näpsin kymmeniä kuvia sateenkaaresta ja linnasta eri rajauksilla.



Paluumatkalla sateen loputtua Braemarin kyläkin oli jo valoisamman näköinen.



Tarjan mentyä huoneeseen itselläni riitti vielä vähän virtaa kameran ulkoiluttamiseen ja kävin toisessa suunnassa ottamassa kuvan esimerkiksi tästä klassisen perienglantilaismaisesta tuvasta.



B&B-paikan isäntäpariskunta oli Indonesiasta, mutta aamupala oli se ihan perinteinen skottilainen - muna, tomaatti, makkaraa, haggista ja paksua pekonia. Ja kaikki tietysti paistettua! Itse pyysin aina mukaan tuota haggista, maistuu verimakkaralta, ja hiukan lapsuuteni lempiruualta verilätyiltä.

Valikoimassa oli sentään myös iso kulhollinen mansikoita, muroja, tuoremehua, teetä ja hedelmiä. Sekä tietysti paahtoleipää. Mainostivat, että emäntämme oli tehnyt keittokirjan indonesialaisesta ruuasta, eli oli melkein ammattilainen ja selvästi ylpeä alastaan.